Vígdis Grímsdóttir on selvästi luetuin islantilaiskirjailija meidän perheessä. Eikä syyttä, ainakaan jos tarttuu teokseen Valosta valoon, jonka Johnny Kniga on julkaissut vuonna 2004. Minulle tämä oli selvästi paras Vígdis. Teos piti pihdeissään ja jätti kaipuun. Onneksi kyseessä on trilogian ensimmäinen osa, joten jatkoakin seuraa (Sydän, kuu ja sinilinnut on saman kustantamon tuotantoa).
Valosta valoon -teoksen keskiössä on Rósa, jonka kasvamista ja vanhenemista lukija saa seurata. Siinä mielessä kyseessä ei ole mikään perinteinen kasvutarina, että Rósa on jo lapsena hyvin vastuuntuntoinen ja ymmärtäväinen. Hänessä on jotain aikuista, tuntuu oikeastaan siltä, että omat tunteet ja tarpeet jäävät syrjään, kun tyttö keskittyy ymmärtämään toisten - etenkin isänsä - ratkaisuja. Toisaalta kasvaessaankin Rósa säilyttää lapsenomaisen vilpittömyytensä.
Valosta valoon kertoo onnen etsinnästä ja unelman seuraamisesta. Erilaista kirjan maailmassa on se, että haaveidensa perässä kulkeminen on niin hyväksyttyä. Teoksessa elämä näyttäytyy kummallisessa ristivalotuksessa: samanaikaisesti kaikki on mutkatonta ja monimutkaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti