tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Stekkjastaur

Siitä, missä joulupukki asustaa, on olemassa monta tarinaa. Muistaakseni Markus-sedän mielikuvitusta on Korvatunturi-keksintö. Amerikkalaiset höpöttävät Grönlannista ja osuvat aika lähelle. Joulupukki - tai oikeastaan kaikki kolmetoista joulupukkia - ovat nimittäin Islannista.

Joulupukkien todellinen määrä on hieman epäselvä. Olen kuullut väitteitä kahdeksasta, yhdeksästä ja kahdestatoista pukista. Toisaalta vaikuttaa siltä, että vielä 1800-luvulla pukkeja on ollut huomattavasti enemmänkin, jopa kahdeksankymmentä. Kolmestatoista pukista kerrotaan ainakin Jón Árnasonin vuonna 1862 julkaistun kansantarinakokoelman runossa.

Pukit asustelevat vuorella luolassa yhdessä peikkojen ja jättien kanssa. Jotkut sanovat, että kyseessä on Reykjavíkin lähistöllä oleva Esja, mutta en usko, että tästä on olemassa aivan varmaa tietoa: vastaukset varmasti vaihtelevat sen mukaan, missä päin Islantia kyselee. Islantilaisilla pukeilla ei ole amerikkalaista sokerikuorrutusta, vaan niissä on tervettä räyhähenkeä ja kiinnostusta kiusantekoon. Sehän on paljon jännittävämpää kuin pukki, joka kittaa Coca colaa!

Pukit ovat veljeksiä, ja niiden äiti Grýla on varsin kiinnostava tyyppi hänkin. Ainakin minusta on aika erikoista nauttia jouluateriaksi pienistä lapsista tehtyä pataa. Ikä ja nykyaika ovat hieman pehmittäneet pukkiperhettä, mutta ainakaan kokonaan riehakkuus ja kiusanteko ei ole porukasta kadonnut.

Tänään 12. joulukuuta alkaa islantilainen jouluaika, kun ensimmäinen pukeista saapuu kiusaamaan talonväkeä, tai oikeastaan talon lampaita. Ensimmäinen tulija on nimittäin Lampaanhätistelijä (Stekkjastaur), joka nimensä mukaisesti häiritsee lampaiden rauhaa ja yrittää varastaa maitoa. Hänen ongelmiaan ovat kuitenkin kankeus ja kömpelyys. Ainakin joinakin jouluina pässi on ajanut pukin pois.

Suomeksi islantilaisesta joulusta voi lukea ainakin suurlähetystön sivuilta.

Ei kommentteja: