keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Bjúgnakrækir

Hohhoijaa, tekisi mieli siirtyä jo uuteen otsikkoon, vaikka aihe on sinänsä kiinnostava. Juuri nyt kodin siivon ja kaaoksen keskellä toivoisin viettäväni joulua jossakin islantilaisessa rauhan tyyssijassa, ei haittaa vaikka tuulisi kylmästi, kunhan minä vain saisin olla rauhassa. Kaipaan tilaa, siellä Islannissa sitä on.

On jo aiemmin ollut puhetta siitä, että nämä islantilaispukit ovat hieman pehmentyneet vuosien varrella. Alunperinhän ne olivat ennen kaikkea kiusantekijöitä, nykyisin niiltä voi saada lahjankin. Ikkunalaudalle jätetään kenkä, johon jotakin pientä voi ilmestyä. Tuhmat lapset saavat vanhan perunan (pst pukit, viekää ne, jotka mulla on jääkaapissa). Parempi kai se perunakin kuin joulupataan päätyminen.

Bjúgnakrækir eli Makkaranpihistäjä saapuu tänään, 20. joulukuuta. Tälle pukille maistuvat monenlaiset makkarat (englantilaisetkinko?), ja hän vie niitä kykynsä mukaan. Erityisen tunnettu pukki on siitä, että hän liikkuu katonrajassa orrella ja nappaa makkarat sitä kautta.

Makkaranpihistäjä on nälkäinen, eikä nälkä ilmeisestikään lähde kovin helpolla, sillä hän vierailee niin monessa talossa kuin vain ehtii. Mikäli islantilainen makkara on hyvää, epäilen, ettei ihan jokainen kadonnut makkaranpala ole oikeasti Makkaranpihistäjän vierailun seurausta. Heppua on vain helppo syyttää.

3 kommenttia:

unda kirjoitti...

Pitää olla varovainen mitä toivoo sillä saattaa olla, että Nafnbreytir (Nimenvaihtaja) liikuskelee lähettyvillä...

Satu kirjoitti...

Ihan jees, paitsi, että lihavoinneissa vastustan edelleen eilisen pukin suomennosta Rahkanhamuaja ja tarjoan tilalle Skyr-ahmattia.

Satu kirjoitti...

Ja sitten kun tulisi vielä Paikanvaihtaja ja siirtäisi minut Islantiin!